Pahoitteluni blogin päivittämisen hitaudesta. Tietokoneemme on hajalla ja joudun toimimaan todella vanhalla kannettavalla tietokoneella, jonka kanssa kaikki tuntuu vaikeammalta. Mutta nyt siis pikainen katsaus tämän hetken kuulumisiin.

Koko perheemme silmäterä Nöpö lähestyy uhkaavasti luovutusikää. Pennulle on löytynyt aivan mahtava näyttelykoti jo entuudestaan tutun ihmisen luota, johon voin luottaa täydellisesti. Tämä vähentää luopumisen tuskaa huomattavasti, mutta silti haikeutta on ollut kovasti ilmassa. Ainokainen pentu on elänyt perheemme täysivaltaisena laumanjäsenenä ja viettänyt kaiken hereilläolo aikansa kanssamme arkisissa touhuissa. Pennusta on siten tullut todella läheinen koko perheellemme. Olenkin hieman huolissani siitä, miten pienet lapseni suhtatuvat Nöpön pois muuttoon, hekin kun ovat kiintyneet pienokaiseen kovasti. Aamun ensimmäinen sana onkin toistuvasti molempien kultasieni huulilla aina ja poikkeuksetta: "Nöpö!"

Nöpö vaikuttaa luonteensa lisäksi myös ulkomuodoltaan varsin lupaavalta!! Se on mielestäni oikein sievä ja kaikin puolin upea pakkaus. Toivottavasti neidin kehitys jatkuu suotuisana ja se pääsee näyttämään kyntensä näyttelykehissä tulevaisuudessa. Trimmausta ja kynsienleikkuuta on harjoiteltu ja hanttiin pistäminen on alkanut;) Tämän ikäiset, eli noin 7-viikkoiset, pennut tuntuvat laittavan erityisen paljon hanttiin konetöiden kohdalla. Kynsienleikkuu sujuu mallikkaasti, eikä pesukaan niin kurjaa ollut. Pesukuvat valitettavasti epäonnistuivat, joten alla olevissa tänään otetuissa kuvissa pienokainen ei ole puunattuna vaan aivan luonnollisessa, mutta silti niin hurmaavassa olotilassa.

Olen melkoisen väsynyt, mutta kovin onnellinen: aloitin tänä viikonloppuna vuoden kestävän täydennyskoulutuksen: "Koira ja hevonen lapsen tunnekasvatuksen työparina." Olen jo pitkään toivonut saavani tulevaisuudessa yhdistää kaksi intohimoani ja suurta rakkauttani, eli lapset ja koirat. Gradunikin käsitteli koulukoiria ja niiden yhteyksiä koululuokan sosiaaliseen ilmapiiriin. Tällainen koulutus oli kuin taivaanlahja ja jo näiden kolmen ensimmäisen päivän perusteella voin olla vakuuttunut siitä, että olen aivan oikealla kurssilla matkalla kohti unelmieni täytäntöönpanoa. En malta odottaa seuraavaa lähiopetusviikonloppua toukokuussa, johon saan jo ottaa mukaan oman koirani tutustumaan tuleviin tehtäviinsä. Mustista kääpiötytöistäni tuleekin toivon mukaan tunnetyökoiria työparikseni lasten pariin. Diivan ja Quincyn luonteet ovat mahtavat, joten uskon vakaasti niiden lunastavan ansaitusti paikkansa työpareinani:)