Minulle kasvattajana pentujen kattava sosiaalistaminen on suorastaan sydämen asia; meillä pennut saavat alusta asti runsaasti (ei kuitenkaan liikaa) virikkeitä, jotta ne ovat mahdollisimman sosiaalistuneita jo meiltä lähtiessään esim. kodin ääniin, lapsiin, erilaisiin aikuisiin, koiriin jne... Minulla on kotona kaksi innokasta apulaista, Rasmus 5 v ja Minella kohta 3 v, jotka auttavat äitiään ilomielin pentujen totuttamisessa lapsiin:) Koiraperheen lapsina (meillä oli puudeleita jo ennen lasten syntymää) heillä on kyky käsitellä pieniäkin pentuja. Toki säännöt ovat sääntöjä ja niistä ei lipsuta missään tilanteessa; lapset eivät saa millonkaan nostaa koiria syliinsä! Koiria sylitellään ainoastaan lattialla. Tietenkään nukkuvia koiria ei myöskään häiritä jne.. Lapset ovat kasvaneet näissä "raameissa", eikä meillä ole koskaan ollut ongelmia näiden sääntöjen suhteen.

Moni pennunostaja on minulle kertonut lähes anteeksipyynnellen, että heillä on lapsia. Kun olen ihmetellyt vaivaantunutta asennetta, olen kuullut, ettei monikaan kasvattaja myy pentua lapsiperheisiin. Villakoira on loistava lapsiperheen koira! Se on ennen kaikkea seurakoirana koko perheelle ihanteellinen lemmikki, tai pikemminkin täysivaltainen perheenjäsen;) Minä myyn ilman muuta pentuja myös lapsiperheisiin. Olen muutenkin tarkka mitä tulee pennunostajiin, joten jos ostajaan luotan, niin luotan kyllä hänen kykyynsä kasvattaa omia lapsiaankin:) Toki yleensä suosittelen ensimmäiseksi koiraksi lapsiperheeseen keskikokoista, mutta ei toy- kääpiöpentukaan ole mahdottomuus. Aivan pienten lasten kanssa se vaatii aikuiselta pitkää pinnaa ja silmiä selässäkin: koiriin tottumaton lapsi saattaa tuntea palavaa halua olla koiran kanssa koko ajan, vaikka pieni pentu tarvitsee hurjan paljon unta ja siten myös paljon rauhaa. Myös rajut leikit ja sisällä juokseminen ovat historiaa kun pieni pentu on talossa; toy- ja kääpiöpennut ovat varsin pieniä ja esim. oven väliin jääminen tai päälle astuminen on niille luonnollisesti kohtalokasta.

Meillä vauvat voivat edelleen mallikkaasti. Nyt ne ovat jo niin "suuria", että pääsevät valvotusti olohuoneeseen muutaman kerran päivässä. Pennut saavat seikkailla tässä iässä vain joitakin minuutteja ja sitten onkin taas levon vuoro:) On se niin rankkaa tutustua pentulaatikon ulkopuoliseen maailmaan. Luonne-erojakin on alkanut jo näkymään. Molemmat ovat tyypillisiä reippaita ja rohkeita puudeleita, jotka suhtautuvat avoimin mielin kaikkeen uuteenkin. Kuitenkin narttu on selkeästi temperamenttisempi (ainakin tässä vaiheessa) ja syöksyy uusiin koitoksiin suinpäin. Justus-poika miettii ensin pienen tovin, jonka jälkeen se lähtee tutustumaan pieni häntä pystyssä suloisesti puolelta toiselle heiluen.

Minellan pikkuruiset kengät kiehtovat pientä tutkimusmatkailijaa suunnattomasti:):)